Kaaso ja bestman valitaan yleensä kaveripiiristä tai lähisukulaisten joukosta. Kaason ja bestmanin olisi hyvä tulla toimeen keskenään, jotta juhlien järjestäminen sujuisi mutkattomasti. Kaaso ja bestman vastaavat myös morsiamen ja sulhasen polttareiden järjestelyistä. Hääaterialla voivat molemmat avustajat istua kunniapaikalla.

Kaaso on vanha suomalainen nimitys morsiamen avustajalle. Kaaso oli ennen aina vanhempi ja kokeneempi vaimo eikä morsiamen ikätoveri. Kaason tehtävä oli ennen pukemisen ja auttamisen ohella suojata morsianta noituudelta ja neuvoa avioliittotaikoja.

Morsiamet käyttävät kaasoaan apuna jo häiden valmisteluvaiheessa, mutta varsinainen kaason työ alkaa viimeistään hääpäivänä. Kaaso on mukana morsiamen meikkauksessa ja muissa päivän valmistelupuuhissa. Kaasolla on myös vastuunsa päivän kulusta eli hänen tulee olla selvillä tapahtumista ja aikatauluista. Kaaso vastaa morsiusparin häävuoteen valmistelusta sekä hääauton ja juhlapaikan koristelusta. Kaaso voi toki ottaa bestmanin mukaan valmistelupuuhiin.

Bestman kulki entisajan maalaishäissä nimikkeellä puhemies. Puhemies osallistui jopa kosintaan, mitä bestman nykyisin tuskin tekee. Bestman tulee sulhasta kuten kaaso morsianta. Yleensä bestmanin vastuulla ovat kuljetukset ja hääauto. Ehkä tärkein bestmanin tehtävistä on kuitenkin sormuksesta huolehtiminen. Puhemiehen piti ennen olla taitava puhuja ja ehkä siksi bestmaninkin tulee pitää hääjuhlassa puhe koko "järjestelytoimikunnan" puolesta. Juhlapaikalla  bestman toimii yleensä seremoniamestarina.